Suomalaista metsänhoidon historiaa

Ikänsä metsän parissa työskennellyt Paavo Kainulainen aloitti 11-vuotiaana männynkylvön ”Kutsetin” kulotusalueilla Rautavaaralla ja jäi eläkkeelle Tornatorin metsänhoitotöistä. Tähän aikaväliin mahtuu paljon suomalaisen metsänhoidon historiaa – lopulta purouittoa myöten.

Nyttemmin eläkkeellä oleva metsänhoidon ammattilainen Paavo Kainulainen on aina elänyt metsästä, kuten taannoin jo hänen vanhempansakin.

Kainulaisen äiti syntyi 1920-luvulla Enso-Gutzeitin omistamalla Hovi-tilalla Rautavaaralla. Myös Paavon 1910-luvulla syntynyt isä työskenteli Rautavaaralla ”Kutsetin” metsätyönjohtajana. Pari avioitui ja perheeseen syntyi kolme poikaa ja tytär. Paavo syntyi vuonna 1953.

Metsä näytteli suurta osaa Kainulaisten perheessä. Työpaikan lisäksi metsätyötä tehtiin tulevia sukupolvia varten, kuten tänäkin päivänä Suomen tuhansilla metsätiloilla. Eikä suotta – metsät pysyvät ja kasvavat, uudistuvat ja muuttuvat sekä tarjoavat hyvällä hoidolla myös vankkaa taloudellista turvaa.

Sata vuotta sitten Hovin tilan omisti ja hoiti Enso-Gutzeit, nyt sadan vuoden pakerrusta jatkavat uudet omistajat.

Erämaaseudun keskellä sijainneella tilalla oli metsän lisäksi muutama hehtaari peltoa. Kainulaisilla oli hevosia ja jokunen lehmä sekä lampaita tilallaan.

1950-luvun puolivälissä Kainulaisen perhe muutti Hovista Rautavaaran kirkonkylälle. Sen jälkeen Hovi-tila oli muutaman vuoden autiona. Myöhemmin tila myytiin yksityiselle ostajalle, ja siellä asutaan edelleen.

Elinkeinoa ja suuria savottoja

Rautavaaran metsistä on aina saatu hyvää tukkia ja kuitupuuta. Yhtiöllä oli Rautavaarankin suunnalla tuhansia hehtaareja omaa metsää, joka siirtyi myöhemmin Tornatorin omistukseen.

Enso-Gutzeit, myöhemmin Stora Enso ja Tornator, ovat antaneet Rautavaarallakin leivän usealle sukupolvelle. Paavo Kainulaisen isä toimi pitäjän alueella metsätyönjohtajana aina 1970-luvulle asti. Myös Kainulaisen äidin isä oli ”virman” metsätyönjohtaja, ja sille alalle Paavokin aikanaan valmistui.

– Muistan koulupoika-ajoiltani, miten isä teki kotona toimistotöitä ja pöytälaskukone raksutti pitkälle iltamyöhään, kun kaikki metsurien tilit laskettiin käsin. Aamulla kun heräsin, isä oli usein jo lähtenyt mopolla omalle työmaalleen, Paavo kertoo.

– Savotoilla oli vielä 1950- ja -60-luvuilla paljon työntekijöitä ja hevosia. Yhdellä metsätyömaalla saattoi olla töissä 140 miestä ja 30–40 hevosta.

Metsätyöntekijöille oli rakennettu savotoiden lähelle metsäkämpät. Välillä Kainulaisen isäkin majoittui viikolla metsäkämpässä ja tuli vain viikonlopuiksi kotiin. Paavokin oli välillä kämpillä ”saunanlämmittäjän apulaisena”. Myös Kainulaisen kotitalossa majoitettiin savottalaisia.

Kylvöä, harvennusta ja leimausta

Paavo sai ensimmäinen tilinsä metsätöistä 11-vuotiaana ja työskenteli siitä lähtien kaikki kesälomansa erilaisissa metsätöissä. Niihin kuului männynsiementen kylvöä ja taimikon harvennusta.

– Siihen aikaan kaikki päätehakkuualueet kulotettiin, jonka jälkeen alueet laikutettiin ja niille kylvettiin männynsiementä. Kulotusalueelle kasvanut taimikko raivattiin vesureilla. Tein metsätöitä eli pääasiassa taimikon harvennuksia koululaisena myös kesätöinä.

Lisäksi Paavo myös merkkasi puutavaraa.

– Kaikkeen uittoon menevään puutavaraan lyötiin merkkikirveellä Enson-Gutzeitin tähtimerkki.

Kun Paavo oli 15-vuotias, hänelle oli tarjolla jo leimausta ja pystymittaustakin. Mittausryhmässä oli kaksi mittaajaa ja yksi kirjuri. Kaikista ainespuun mitat ja laatuvaatimukset täyttävistä rungoista mitattiin rinnankorkeusläpimitta ja koepuista mitattiin pituus ja kapeneminen.

– Näillä tiedoilla laskettiin palstojen ja leimikoiden puumäärät.

Harvennushakkuitakin alkoi olla, ja leimauksissa Paavo toimi muun muassa merkitsijänä. Lisäksi hän osallistui myös nippu-uittoon.

– Mieleen jäi esimerkiksi se, kuinka isot ahvenet odottivat nippujen kokooma-alueen alla veteen putoavia toukkia ja hyönteisiä. Niitä sitten ongittiin ahkerasti.

Metsätyöhön sisältyi myös sukellusta.

– Alueelle tuotiin nippuja myös tukkiautoilla. Kuormaa veteen kallistaessaan automiehet pudottivat välillä kuormatolppiakin vahingossa veteen, ja me pojat sukeltelimme niitä takaisin ja saimme niistä palkkionkin.

Metsäkoulun jälkeen ”virmaan”

Kainulainen hakeutui varusmiespalveluksensa jälkeen Toivalan metsäkouluun Siilinjärvelle ja suoritti puolen vuoden mittaisen metsätalouden perusopintojakson. Metsäkoulun jälkeen hän työskenteli Enso-Gutzeitissa pystymittaryhmän johtajana pari vuotta, kunnes hän aloitti jälleen opinnot Toivalassa.

– Työnjohtajakoulun jälkeen toimipaikkani tuli nopeasti selväksi, kun menin sellaista kyselemään. Enso-Gutzeitin aluemetsänhoitaja Sulevi Aalto sanoi, että pitäähän meillä firmassa aina olla yksi Kainulainen töissä. Ilmoittaudutte metsätyönjohtajaksi Rautavaaralle.

Siispä sinne. Paavo työskenteli hänelle jo ennestään kovin tutulla Rautavaaran alueella 20 vuotta, minkä jälkeen hänen toimialueensa muuttui pohjoissavolaiseksi Karttulan kunnaksi.

– Vuonna 1997 muutimme Kuopioon, kun vaimoni Mirja sai työpaikan Kuopiosta apteekista. Aluksi hoidin pari vuotta puutavaran korjuu- ja kuljetustehtäviä Karttulan ja Tervon kuntien alueilla. Myöhemmin, kun siirryin metsänhoitoon liittyviin töihin, mukaan tulivat myös Kuopion ja Suonenjoen alueet.

Tietotekniikka tuli Tornatoriin

Vuonna 2002 perustettiin Tornator Oy, josta tuli Kainulaisenkin työnantaja.

– Maantieteellinen vastuualueemme oli silloin aika iso, sillä se ulottui Pohjois-Savon Nilsiästä Keski-Suomen Uuraisille. Valmistelimme myyntiin tulevat leimikot ja suunnittelimme hoitotyöt. Se oli kiinnostavaa työtä, vaikka maastopäiviä ja ajokilometrejä kertyikin aika lailla, Paavo muistelee.

Tietotekniikka astui vahvasti metsänhoitotyöhön 1980-luvun puolivälistä lähtien. Tornatorillakin alkoivat myöhemmin tulla metsureille työlistat ja kartat suoraan puhelimeen. Vastaavasti toteuttamis- ja puustotiedot liikkuivat automaattisesti toimiston suuntaan, mikä helpotti esimerkiksi palkanmaksutietoja.

Ura huipentui purouittoon

Metsien hoito on Suomessa Paavon mielestä edelleen hyvällä mallilla. Yksityiset ihmiset ja metsäyhtiöt ovat kiinnostuneita hoitamaan omaisuuttaan hyvin ja myös erilaisia metsänhoitomalleja voidaan käyttää. Lisäksi sertifikaatit ohjaavat metsien käyttöä.

Paavo Kainulainen jäi eläkkeelle syyskuussa 2016.

– Kerroin vielä töissä ollessani työkavereilleni, että pitkän työurani aikana olen tehnyt lähes kaikkia metsätöitä, mutta purouitossa en ole koskaan ollut mukana. Niinpä sitten eläkeläksiäisissäni kollegat olivat järjestäneet minulle purouittotöitä, Paavo hymyilee.

Liikuntaa ja luontoharrastuksia

Paavo harrastaa golfia, ja liikuntaharrastuksiin kuuluvat lisäksi talvella hiihto ja kesällä pyöräily sekä kävely. Luontoharrastuksia ovat jäniksen- ja sorsanmetsästys, kalastus sekä pystykorvan kanssa linnunmetsästys.

– Pyrin harrastamaan erilaista liikuntaa vähintään viisi tuntia viikossa. Nyt on tosin toinen polvi vähän reistaillut ja siihen on luvassa tekonivelleikkaus, mutta siihenkin asti pitää pysyä liikkeellä niin paljon kuin mahdollista. Tähän on oikein lääkärin lupa, sillä hän lohdutti minua ja sanoi, että liiku vain, ei tuo polvi enää tuosta voi huonommaksi mennä, Kainulainen sanailee. Kainulaisilla on neljä lastenlasta, ja nämä pitävät isovanhemmat virkeinä. Paavo pitää edelleen yhteyttä paikallisiin ”metsämiehiin” eli entisiin työkavereihinsa. Hovin tilalla Rautavaaralla sadan vuoden pakerrusta jatkavat puolestaan nyt uudet omistajat.

Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 3/2022

Teksti: Jarmo Seppälä

Kuva: Matias Honkamaa