fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
3.10.2024

Stora Enso on avannut Suomen puunhankinnassa neljä uutta ympäristöasiantuntijan tehtävää luontoarvojen toteutumisen varmistamiseksi sekä hakkuiden suunnittelun ja valvontaan liittyvien prosessien vahvistamiseksi. Rekrytoinnit ovat osa laajempaa toimenpideohjelmaa, joka käynnistettiin Hukkajoen elokuun tapahtumien jälkeen.

Rekrytoitavat henkilöt toimivat ympäristöasiantuntijoina ostoalueillaan. He vastaavat ympäristöasioiden toteutumisen ohjaamisesta ja varmistamisesta alueellaan yhdessä aluejohtajan ja aluejohtotiimin kanssa. He koordinoivat oman alueensa operatiivisia ympäristöasioita, osallistuvat maastosuunnitteluun ja huolehtivat ympäristöasioiden koulutuksista. Ympäristöasiantuntija raportoi aluejohtajalle ja tekee tiivistä yhteistyötä puunhankinnan yritysvastuutiimin kanssa.

Työpaikkailmoitus löytyy Stora Enson verkkosivuilta. Muita toimenpideohjelman mukaisia uusia tehtäviä avataan jatkossa lisää sitä mukaa, kun tehtävänkuvat tarkentuvat.

Stora Enson ympäristövastuullisuutta parantava toimenpideohjelma käynnistyi elokuussa. Lue lisää Stora Enso Metsän verkkosivuilta.

Stora Enso pienentää hiilijalanjälkeään aloittamalla puun uiton
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enso hakee Itä-Suomen ensimmäistä Harvesting Partner -korjuukumppania Lieksaan
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enso, Tornator ja WWF ennallistavat virtavesiä yhteistyössä jo kolmatta kesää
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus