Metsän arvo on Suomessa ymmärretty hyvin. Olemme panostaneet metsien kestävään käyttöön ja metsämaan tuottoon sekä samalla onnistuneet varastoimaan kasvaviin metsiimme ennätyksellisen määrän ilmakehästä sidottua hiiltä, pohtii Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas.
Vanhan stereotypian mukaan suomalaiset ovat metsäkansaa. Tähän saattaa sisältyä vihjaus sivistymättömyydestä, mutta toisaalta kyse on erityisestä luontosuhteestamme. Joissakin kulttuureissa metsä on pelottava elementti. Islannissa väännetään kättä puuttoman avoimen maiseman kannattajien ja metsityksen suosijoiden kesken. Sen sijaan Suomessa metsän arvo on aina ymmärretty hyvin.
Suomi on ankaran ilmastonsa ja karun maaperänsä vuoksi ollut historiallisesti maatalouden kannalta epäsuotuisa maa. Mineraalien lisäksi ainoa luonnonvaramme on ollut ja tulee olemaan hyvin kasvava ja uusiutuva pohjoinen metsä. Se on tuottanut vaurautta tervan, sahatavaran, polttopuun sekä sellun ja paperin muodoissa. Ilman näitä moni paikkakunta ei olisi kyennyt tarjoamaan kelvollista elintasoa asukkailleen.
Metsän arvo on Suomessa ymmärretty harvinaisen hyvin. Niinpä olemme panostaneet metsien kestävään käyttöön ja metsämaan tuoton maksimointiin. Olen ollut istuttamassa taimia ja nähnyt miten niistä on kasvanut komeaa metsää. Suomessa on tapahtunut historiallinen metsien kasvu viimeisten 50 vuoden aikana. Samalla olemme varastoineet kasvaviin metsiin ennätyksellisen määrän ilmakehästä sidottua hiiltä.
”Metsästyksen lisäksi olen lukiovuosista lähtien ollut hiihdon ystävä. Liikunnan ja lumisen metsäluonnon tuottama endorfiininautinto on omaa luokkaansa.”
Petteri Taalas
IPCC:n mukaan 11 prosenttia maailman ilmasto-ongelmasta johtuu maankäytöstä, etenkin ei-uusiutuvien trooppisten sademetsien hävityksestä Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Ilmasto-ongelman ratkaisun ydin on kuitenkin fossiilisista polttoaineista luopuminen, sillä kivihiili, öljy ja maakaasu tuottavat kaksi kolmasosaa kasvihuonekaasuista. Hiilidioksidin poistuminen ilmakehästä vie jopa tuhansia vuosia, kun taas toiseksi tärkeimmän kaasun, metaanin elinikä on vain 11 vuotta.
Hiilidioksidiongelmasta valaistunut USA:n entinen presidentti Barack Obama totesi aikanaan, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka tiedostaa ilmastohaasteen, ja viimeinen sukupolvi, joka voi sen ratkaista.
Ilmastonmuutoksen torjunnasta ja sen haittavaikutusten lieventämisestä on tullut valtavirtaa maailmanlaajuisesti. Olen sen päässyt havaitsemaan YK:n valtionpäämiesten- ja ilmastokokouksiin osallistuttuani. Myös kasvava joukko yrityksiä on osallistumassa ilmastotalkoisiin. Tuuli- ja aurinkoenergian hinnat ovat pudonneet alle fossiilienergian hintojen. Uudentyyppisiä pienydinvoimaloita on tulossa markkinoille. Useat autonvalmistajat ovat luopumassa polttomoottoreista. Vihreän vedyn tuotantoa suunnitellaan korvaamaan fossiilienergiaa.
Myös Suomi on jo osallistunut ilmastotalkoisiin. 32 maata on vähentänyt päästöjään viimeisten 15 vuoden aikana, Suomi on tässä pronssisijalla 36 prosentin leikkauksilla. Suomi on päättänyt kiriä entisestään, ja on asettanut itselleen maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen: päästöjen ja nielujen tasapainon jo vuonna 2035. IPCC:n mukaan puolentoista asteen tavoitteen saavuttamiseksi maailman pitäisi olla tällaisessa tasapainossa vuonna 2050, ja kahden asteen tavoitteessa vuonna 2070.
2035 hiilineutraalisuustavoite on sekä mahdollisuus että haaste. Parhaimmillaan muutos tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia etenkin ilmastoratkaisujen vienti mielessä pitäen. On kuitenkin varsin harmillista, että tavoite on rakennettu huomattavassa määrin virheellisten hiilinieluoletusten varaan. On osoittautunut, että metsiemme kasvu ei ole jatkunut yhtä rivakkana kuin viimeisten 50 vuoden aikana. Sama ilmiö on jo aiemmin havaittu naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa. Nuoret metsät kasvavat nopeammin kuin jo kypsempään ikään ehtineet.
Tästä on seurannut kiihkeää vuorovaikutusta eri medioissa. Keskustelu on selvästi polarisoitunut, ja metsien hyötykäyttö on saanut uusia arvolatauksia. Aiemmin hyvän maineen omaavasta alasta on joissakin piireissä tehty ilmaston ja biodiversiteetin pahis. Ennen sanottiin, että Suomi elää metsästä. Nyt tämä eläminen on saanut epäilyttävän leiman. Kaiken kaikkiaan tilanne on surullinen tiedeyhteisön, metsänomistajien ja myös luonnon kestävän käytön kannalta. Toivotaan, että jatkossa pöly laskeutuu ja löydämme maltillisen tien ulos metsän synkeydestä.
Mutta ovathan metsät onneksi paljon muutakin kuin hiilinieluja. Sen olen saanut itsekin ilokseni kokea. Lapsuuttani Länsi-Helsingissä ei leimannut metsäsuhde, mutta teini-iässä pääsin isäni kanssa nauttimaan syksyisestä ja talvisesta metsästä jänis- ja hirvijahtien muodoissa. Jatkan tätä harrastusta edelleen. Kiihkeän työviikon jälkeen on rentouttavaa osallistua rennoissa seurueissa metsästystapahtumiin, joissa voi rauhoittua luonnosta nauttien. Saaliin saaminen ei ole keskeistä, vaikka perheemme käyttämä liha onkin pääasiassa Tapion tarjoamaa luomu- ja lähiruokaa.
Metsästyksen lisäksi olen lukiovuosista lähtien ollut hiihdon ystävä. Liikunnan ja lumisen metsäluonnon tuottama endorfiininautinto on omaa luokkaansa. Nuuksion metsissä on myös mahdollisuus pyöräillä, kiitos Espoon ja Helsingin kaupunkien rakentamien liikuntapolkujen.
Työpaikkani Geneven lähimetsät ovat myös tulleet tutuiksi, ja siellä vietettyihin viikonloppuihin ovat systemaattisesti kuuluneet vaellukset ja pyöräretket Jura-vuoriston metsiin ja niityille. Korkeudesta riippuen voi liikkua pyökki-, tammi- tai kuusimetsissä. Ja vähän väliä on pysähdyttävä ihailemaan Euroopan korkeinta vuorta Mont Blancia. Ranskassa ja Sveitsissä keskiössä eivät ole hiilinielut, vaan eri keinot fossiilienergiasta luopumiseen.
Petteri Taalas on meteorologi ja Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri. Taalaksella on syvä suhde metsään, josta hän hakee sekä riistaa että mielenrauhaa.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 1/2023.
Kuva: Amanda Aho
