Sähköverkkoyhtiöt siirtävät metsissä kulkevat sähköjohdot teiden varsille. Siten sähkön toimitusvarmuus paranee ja verkkovikojen paikannus sekä korjaaminen nopeutuvat. Mitä muutos merkitsee metsänomistajalle?
Monia metsänomistajia mietityttävät sähköverkkoyhtiöiden toimintaperiaatteet ja korvauspolitiikka sähkölinjoja siirrettäessä. Terve Metsä selvitti tilannetta Pohjois-Karjalassa, yhdessä Suomen metsäisimmistä maakunnista. Alueen pinta-alasta 80 prosenttia on metsää. Niinpä sähkölinjojen siirrot työllistävät alueen sähköverkkoa operoivaa PKS Sähkönsiirtoa.
Yrityksen verkkopäällikkö Jukka Ahosen mukaan metsissä kulkevat sähkölinjat ovat pääosin keskijännitejohtoja. Niitä on Pohjois-Karjalassa kaikkiaan 10 000 kilometriä. Toistaiseksi PKS Sähkönsiirto on siirtänyt johdoista noin kymmenen prosenttia teiden varsille.
– Siirrämme linjat, kun sähköpylväät ja -johdot ovat elinkaarensa päässä. Tällä hetkellä uusitaan 60–70-luvun johtoja. Uusi linja tehdään tiheämmin asutuilla alueilla maakaapelilla. Ilmajohtoa käytämme kustannussyistä harvemmin asutuilla alueilla, Ahonen kertoo.
Metsänomistaja mukaan linjan suunnitteluun
Ahosen mukaan päätökset linjamuutoksista tehdään 2–3 vuotta ennen rakennustöiden aloitusta. Alustavista suunnitelmista ja aikataulusta ilmoitetaan yhtiön verkkosivuilla.
Metsänomistajiin ollaan yhteydessä noin vuosi ennen töiden alkamista, linjojen tarkemman sijaintisuunnitelman valmistuttua.
Metsänomistajan kannalta haastavia ovat ilmajohtoina toteutetut sähkölinjat. Niiden alle ei saa pinota puita.
– Olemme yhteydessä alueen maanomistajiin ja esittelemme linjasuunnitelman. Metsänomistaja voi tällöin ehdottaa muutoksia linjan sijaintiin. Teemme metsänomistajan kanssa sopimuksen, jossa sovimme muun muassa johtoalueen maapohjasta ja taimikosta maksettavasta korvauksesta.
Järjestämme linjan alueella yhteishakkuun, joten metsänomistajan ei välttämättä tarvitse itse myydä johtoalueen kaadettavia puita.
Ahonen painottaa, että neuvotteluiden tavoitteena on selkeyttää osapuolten välisiä oikeuksia ja vastuita sekä vähentää linjan siirrosta metsänomistajalle aiheutuvaa haittaa. Yleensä neuvotteluissa päästään molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.
– Neuvottelemme vuosittain noin 2 000 maanomistajan kanssa linjojen sijoittelusta. Kiistoja syntyy vuosittain 10–20, Ahonen laskee.
Korvausta puun varastointihaitasta
Sähkölinjan suoja-alueen leveys on metsässä ja tien varressa maksimissaan kymmenen metriä. Osa tienvarren johtoalueesta osa kuuluu ELYn hallinnoimaan tiealueeseen, joten linjojen siirto käytännössä vähentää johtoalueen sitomaa metsätalousmaan määrää.
Metsänomistajan kannalta haastavia ovat lähinnä ilmajohtoina toteutetut sähkölinjat. Niiden alle ei saa pinota puita. Maakaapelit sen sijaan kaivetaan vähintään 70 senttimetrin syvyyteen, eikä niitä tarvitse varoa työkoneilla ajettaessa. Niiden päälle voi varastoida puuta. Ainoastaan johtoalueiden kaivuutöissä on oltava tarkkana; maakaapelin sijainti tulee aina selvittää sähköverkkoyhtiön maksuttomasta kaapelinnäyttöpalvelusta.
– Pyrimme suunnittelemaan ilmajohdon reitin niin, että se vaihtaa välillä tien puolta. Näin tien varteen jää kohtia, joihin metsänomistaja voi sijoittaa puupinoja. Jos tämä ei onnistu, korvaamme varastointihaitan ja metsänomistaja voi rakennuttaa metsäautotiepiston. Jos metsänomistaja havaitsee varastointihaitan vasta linjan valmistumisen jälkeen, maksamme korvauksen takautuvasti, Ahonen kertoo.
Sähkölinjojen siirtoon liittyvät toimintaperiaatteet ja -tavat varmasti vaihtelevat alueittain. Pohjois-Karjalan tilanteen pohjalta näyttäisi kuitenkin siltä, että metsänomistajien ei tarvitse olla erityisen huolissaan sähkölinjojen siirron aiheuttamista seuraamuksista.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä-lehdessä 1/2022
Teksti: Tuomas I. Lehtonen
Kuva: Mikko Saxlund / Vastavalo.net
