Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 1/10.
Taidat tietää, mikä Stora Enso on nykyisin: uusiutuvien materiaalien yhtiö, jonka tuotteilla korvataan fossiilisia raaka-aineita eri puolilla maailmaa. Olet ehkä kuullut siitäkin, mihin kaikkeen puu taipuu tulevaisuudessa – esimerkiksi tehtaallamme Kotkassa havupuusta voi pian valmistaa akkuja sähköautoihin!
Jos yksi Stora Enson tulevaisuudentuotteista löytyy Kotkasta, sinne meidän täytyy sukeltaa myös tutustuaksemme yhtiön historiaan. Stora Enso on toiminut Suomessa vuodesta 1872 ja ensimmäiset puunjalostuksen askeleet otettiin Norjan sahalla. Miltä näyttää maailma 150 vuoden takana?
* * * * *
Stora Enson alkuvaiheet Suomessa sijoittuvat teollistumisen voimakkaaseen nousukauteen. Höyryvoiman käyttö ja höyrysahat olivat vuosisadan alkupuoliskon huomattavia keksintöjä. Tätä ennen yleistyneet vesisahat olivat hitaita ja toimivat vaihtelevasti vuodenaikojen mukaan. Höyrysahan kapasiteetti taas sahasi muutamassa päivässä saman määrän kuin vesisaha koko keväänä.
Suomi oli 1800-luvulla Venäjän alainen suurruhtinaskunta, jossa elinkeinolain uudistukset avarsivat mahdollisuuksia. Vuonna 1861 vapautettiin sahauskiintiöt, mikä poisti tuotannon rajat. Kotimaisten kauppahuoneiden rajallinen pääoma kuitenkin jarrutti metsäalan yrittäjyyttä. Pääoman niukkuus ei mahdollistanut suuria sijoituksia uuteen sahatekniikkaan. Norjassa kehitys oli Suomea edellä, mutta siellä metsiä oli vähemmän. Pula sahattavista tukeista kuljetusreittien varsilla sai sikäläiset katseet kääntymään Suomeen.
* * * * *
Wilhelm Gutzeit oli perustanut yrityksensä Wilh. Gutzeit & Co.:n puitteissa Norjan ensimmäisen höyrysahan vuonna 1858. Suomi houkutti ulkomaalaisia, koska sahatuotteiden vienti- ja tuontitulleja laskettiin merkittävästi talouden kehittämiseksi. Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän väliset tullimaksut olivat nekin matalat. Gutzeit saapui Suomeen tekemään puunhankintasopimuksia, koska ei ulkomaalaisena voinut omistaa metsää. Tämä ei estänyt Gutzeitia perustamasta ensimmäistä höyrysahaa Kotkaan.
Lainsäädäntöä kierrettiin kauppias Carl J. Grönbergin kanssa solmitulla sopimuksella. Grönbergin nimissä vuokrattiin maa-alue Kotkansaaresta, jonka jälkeen sahaprivilegio siirrettiin Gutzeitille. Vuonna 1872 valmistui Norjan sahana tunnettu laitos. Sen toiminnasta vastasi Suomessa Gutzeitin edustaja L. A. Jensen.
Kymijoen alajuoksulla sijainnut saha oli ihanteellisella paikalla, jonne kuljetettiin tukkeja Kymijoen vesistön varrelta ja aina Päijänteeltä saakka. Suomen kaksi yleisintä puulajia, mänty ja kuusi, olivat Gutzeitin toiminnan keskiössä. Luontaiset puulajit ohjasivat toimintaa tulevaisuudessa.
* * * * *
W. Gutzeit & Co. puunhankinnan ideologia perustui suuria puumääriä sisältäviin toimitussopimuksiin. Yhteistyötahoina oli nimekkäitä liikemiehiä, kuten Erik Cauton, Leo Mechelin ja af Forsellesin veljekset. He sitoutuivat hankkimaan vuositasolla parhaimmillaan kymmeniä tuhansia tukkeja.
Tyypillisesti yksi tukki oli latvaläpimitaltaan vähintään 26 cm ja yhden tukin hinta oli markka. Se vastasi 1800-luvun lopulla työmiehen yhden päivän palkkaa. Puun alihankinta taas jalkautui pieniin sektoreihin, jossa huomio oli kiinnittynyt muun muassa tavallisten suomalaisten talonpoikien metsiin.
Alussa tehdyt puukauppasopimukset olivat pitkäaikaisia, jopa 15 vuoden mittaisia, puun saatavuuden ja tauottoman sahauksen takaamiseksi. Tällaiset sopimukset todettiin nopeasti mahdottomiksi toimitusongelmien takia. Tukkien hinnat nousivat, eivätkä talonpojat suostuneet myymään metsiään aiemmin sovituilla hinnoilla. Vähitellen W. Gutzeit & Comp. siirtyi hankkimaan puuta suoraan vuokrasopimuksilla sekä järjestämällä savottoja.
* * * * *
Puunkuljetus metsästä sahalle oli monivaiheinen. Vesistöjä pitkin kuljetettavat puut oli ensin karsittava ja sahattava miesvoimalla tukeiksi. Oksat ja latvaosa jätettiin metsään. Puunhankkijat eli leveranssimiehet toimittivat tukit talvisaikaan vesistön varrelle, jossa ne mitattiin. Jäiden lähdettyä tukkien matka jatkui vesistön alajuoksulle uittamalla.
Usein ulkopuoliselle urakoitsijalle annettu uitto nieli pahimmillaan kolmanneksen kustannuksista. Uitot toteutettiin lauttoina höyryaluksen vetäminä. Pitkään käytössä oli myös hevosvoimaa eli hevosponttuita. Lautat oli purettava kapeikkojen tai koskien ylityksen ajaksi.
Kymijoen vesistössä siirryttiin Gutzeitin aloitteesta sahojen väliseen yhteisuittoon jo 1873, vaikka senaatti vahvisti yhteisuittoa koskevan uittosäännön vasta 1880. Gutzeitin kehittämä yhteisuitto tehosti uittamista.
* * * * *
Sittemmin kuljetusmuodot ovat kehittyneet huimasti. 2020-luvulla puukuljetukset Stora Enson tehtaille hoidetaan puutavara-autoilla, junilla ja laivoilla. Uusinta tekniikkaa raaka-ainekuljetuksiin on tuotu muun muassa hybridirekan, HCT-auton ja automaattirekan keinoin.
Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.
Historiaa: Laajentuminen Saimaan vesistön metsiin 1880-luvun lopulla
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enso mukana koululaisten metsäviikolla
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus