Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 7/10
Maailmansotien jälkeen metsä työllisti erityisesti maaseudun väkeä. Omanlaisensa metsurikulttuuri vakiintui, kun itäsuomalaiset miehet lähtivät savotoille hyvinkin nuorina, heti kansakoulun jälkeen. Savottatöistä muodostui teini-iän aikaisia elämänkouluja, vaikka metsäalalle ei olisi jäätykään, vaan hakeuduttu aikuistuttua kaupunkiammatteihin.
Talvet kuluivat paikoin ahtaissakin metsäkämpissä, joissa ainoina viihdykkeinä iltaisin oli kenties sauna ja vähitellen yleistyvä radio. Toisinaan illat kuluivat öljylampun valossa moottorisahoja huoltaen. 50-luvun alussa syntyneet miehet olivat viimeisiä aidon metsurikulttuurin aikakauden kokijoita, kunnes uusi tekniikka helpotti ja muutti työnkuvaa.
* * * * *
Enso-Gutzeit kehitti puunhankintaa koko Saimaan vesistön alueella ja erityisesti Kymijoen pohjoisosan alueesta tuli yhä tärkeämpi hankinta-alue. Metsäautoteitä rakennettiin erityisesti maan itäosiin, kun puiden kaato ja kuljetus koneellistuivat. Talviset hevosvetoiset tukkien kuljetukset väistyivät telaketjullisten maataloustraktoreiden ja nelipyöräisten rekkojen tieltä asteittain.
Metsäteitä pitkin päästiin alueille, jotka vielä ennen sotia olivat jääneet täysin hyödyntämättä. Tiet veivät nopeasti vesistöjen rantaan tai vastaavasti rautatieaseman kuormausalueelle, joista puun matka jatkui kohti tuotantolaitoksia.
Metsätyön ympärille kehittyi uusia ammatteja, kuten auton- ja traktorinkuljettajia. Puun kaukokuljetuksessa vesireitit olivat edelleen tärkeitä, vaikkakin tasaisesti supistuen. Sotien jälkeen ryhdyttiin myös laskemaan ensimmäistä kertaa puun kantohintaa, mikä tarkoittaa varsinaisen puun arvon lisäksi puulle laskettavaa hankintakustannusta. Näin teiden teko muuttui kannattavammaksi.
* * * * *
Puun hinta ohjasi logistiikan ohella puunhankinnan painotuksia. Uusia tehtaita ja vanhojen laajennuksia jouduttiin harkitsemaan tarkkaan puun saatavuuden ja riittävyyden kannalta. Tuontipuu oli usein osaratkaisu jo 1950-luvulla, mutta yleistyi seuraavalla vuosikymmenellä.
Suomessa oli ryhdytty koneellistamaan puunkaatoa jo 1910-luvulla, mutta vasta sotien jälkeen moottorisahat yleistyivät. Aluksi ne olivat varsin painavia, jopa satakiloisia, mutta kehitys oli vasta alussa. Kömpelöt ja painavat sahat kevenivät ensin 20-kiloisiksi, kunnes nekin väistyivät kymmenessä vuodessa.
Suomessa oli 1950-luvun lopussa yli 25 000 moottorisahaa, jotka syrjäyttivät nopeasti käsisahat. Niistä tuli metsureiden rakkaimpia työkaluja.
* * * * *
Metsäyhtiöt olivat yhdessä Metsähallituksen kanssa kehittämässä koneellistamista, josta kasvoi kansallinen projekti. Metsäteho ja Metsäntutkimuslaitos kehittivät soveliaita tekniikoita. Ensimmäisenä tartuttiin hakkuukoneisiin. Enso-Gutzeitin vuonna 1968 valmistunut ensimmäinen Pika 50 -prosessorin prototyyppi karsi ja katkoi sille kaadetut puut. Ruotsalainen keksintö oli 1969 Suomeen Metsätehon organisoimana ostettu Logma-karsintakone, joka ei tosin vielä täyttänyt sille asetettuja tavoitteita. Metsurin ammatti ajautui kehityksen rinnalla kriisiin, kun koneellinen hakkuu pyyhkäisi koko Suomen ylitse. 60-luvun alkuun tultaessa metsätöiden rationalisointi oli vähentänyt metsätöiden työntekijämäärää tuotannollisen tehostumisen kustannuksella. Ammattimaisesti työskenteleviä metsureita oli koko Suomessa 60-luvun lopussa kuitenkin vielä lähes 60 000. Samaan aikaan muuttoliike Ruotsiin kasvoi ja syntyi uudenlaista pulaa ammattimiehistä. Koneellistuminen eteni muutaman askeleen kehitystä jäljessä hitaasti, mutta varmasti.
* * * * *
Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.
Lue myös historiasarjamme edellinen osa: Historiaa: Sota- ja pula-ajan haasteet 1940–1950-luvuilla.
Historiaa: Kehityksen keihäänkärkeä – puunhankinnan digitalisaatio 1960-luvulta 2020-luvulle
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enso: Hakkuukohteiden tarkastukset etenevät – ELY-keskukselle tehty yksi ilmoitus
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus