fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
12.6.2024

Stora Enso on julkaissut eMetsä-verkkopalvelussaan luonnon monimuotoisuuteen keskittyvän osion, joka tarjoaa metsänomistajalle tietoa hänen metsätilansa biodiversiteetistä. eMetsän uudesta monimuotoisuuspalvelusta metsänomistaja saa selville mahdolliset uhanalaiset eliölajit tarkkana paikkatietona ja voi tarkastella valikoituja biodiversiteetti-indikaattoreita. Palvelu on osa Stora Enson monimuotoisuusohjelmaa Suomessa: se tukee yhtiön tavoitetta jatkuvasti kehittää toimintaansa ja löytää uusia keinoja edistää metsien monimuotoisuutta.

Kun metsänomistaja tekee päätöksiä metsänkasvatukseen ja metsänhoitoon liittyen, valintoja ohjaavat mm. taloudelliset ja ympäristöön liittyvät näkökulmat. Uuden monimuotoisuuspalvelun avulla Stora Enso haluaa nostaa biodiversiteetin merkityksen esille metsänomistajille entistä paremmin.

”Tavoitteena on hyvinvoiva metsä monipuolisine elinympäristöineen. Biodiversiteettidataa hyödynnetään jo laajasti Stora Enson omissa metsissä Ruotsissa, ja nyt halusimme tuoda saman mahdollisuuden tarjolle myös suomalaisille metsänomistajille. Metsänomistaja lopulta päättää, mitä toimenpiteitä metsissä tehdään, mutta tällä tavoin voimme antaa lisätietoa päätöksenteon tueksi”, sanoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Stora Enson ilmaisessa eMetsä-verkkopalvelussa metsänomistaja pääsee tarkastelemaan metsätilan tiedoista, mitä Suomen Ympäristökeskuksen vahvistamia uhanalaisia lajeja hänen metsässään esiintyy. Lisäksi eMetsästä avautuu uhanalaisista lajeista kertovat lajikortit, joissa on muun muassa lajien kuvia ja luonnehdintoja, tietoa elinympäristövaatimuksista sekä hoitosuosituksia.

Uudesta monimuotoisuuspalvelusta metsänomistaja näkee myös kuusi luontoarvoja kuvaavaa tunnusta, jotka kertovat monimuotoisuudesta juuri hänen metsätilallaan. Nämä biodiversiteetti-indikaattorit ovat:

Palvelussa julkaistut indikaattorit kuvaavat metsän monimuotoisuutta helposti ymmärrettävällä tavalla. Palvelu ja siihen liittyvät tietoiskut on laadittu yhteistyössä WWF Suomen kanssa.

Alkuvaiheessa metsätilan monimuotoisuustiedot ja biodiversiteetti-indikaattorit näkyvät palvelun verkkoversiossa – kesän aikana ne päivitetään myös eMetsän mobiilisovellukseen.

eMetsän uusi monimuotoisuuspalvelu täydentää Stora Enson monimuotoisuusohjelmaa. Ohjelma keskittyy niihin luonnonhoidon toimenpiteisiin, jotka tutkitusti parantavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja vesiensuojelua.

Tutustu eMetsään

Metsäpurojen puolesta -yhteistyö jatkuu: kesän ensimmäisissä talkoissa parannetaan Kuopion Palosenjoen lajiston elinolosuhteita

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Metsäsertifiointi on tuonut luonnonhoitotoimet osaksi metsänomistajan arkea

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Stora Enso analysoi Metsäkeskuksen ensiharvennustulokset

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus