Suunnittele sukupolvenvaihdos hyvissä ajoin
Metsäomaisuuden hallinointiin liittyy monia juridisia, verotuksellisia sekä metsänhoidollisia seikkoja, joiden vuoksi metsänomistajan kannattaa suunnitella sukupolvenvaihdos huolellisesti ja hyvissä ajoin.
Riittävän ajoissa aloitetulla ja suunnitelmallisella sukupolvenvaihdoksella voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä ja sitä kautta kasvattaa sukuvarallisuutta. Stora Enson asiantuntijan kanssa suunnittelemalla varmistat sen, että sinulla ja perheelläsi on parhaat ja tilanteeseenne sopivimmat vaihtoehdot käytettävissänne.
Kyllä kiitos, sukupolvenvaihdos on ajankohtainen ja haluan keskustella lisää asiantuntijan kanssa.
Autamme metsätilan sukupolvenvaihdoksen kaikissa vaiheissa
Aloituskeskustelussa kartoitetaan perheen ja osapuolien toiveet sekä tarpeet. Tila-arvioiden ja varojen kartoituksen jälkeen selkeät vertailulaskelmat näyttävät eri siirtotapojen taloudelliset vaikutukset. Rahoituslaskelma antaa uudelle metsänomistajalle askelmerkit metsän taloudelliseen hyödyntämiseen. Palvelu sisältää kaiken tarvittavan onnistuneeseen metsätilan sukupolvenvaihdokseen, myös asiakirjojen laadinnan.
Muista, että alussa voi tuntua siltä, että vastassa on vain tusinan verran uusia tuntemattomia verotermejä ja lakipykäliä. Ei kannata hätäillä, sillä asiantuntijalla on termit ja pykälät hallussa ja hänen avullaan selviää mitä pykälät tarkoittavat käytännössä teidän perheenne kannalta.
keyboard_arrow_right Varaa aloituskeskustelu