Modernit hakkuukoneet mittaavat puun pituuden, tilavuuden ja ehdottavat rungon katkaisukohtaa. Kuskin osaamista ja tarkkasilmäisyyttä tarvitaan puun laadun arviointiin. Ari Kervinen pyrkii kaatamaan rungon aina itsestään poispäin. Siten hän näkee, onko puun tyvessä lahoa, ja pystyy arvioimaan myös muut rungon laatuominaisuudet, kuten suoruuden.
Koneurakointi Lukkarisen motokuskilla Ari Kervisellä on paljon kokemusta puun laadun tarkastamisesta ja apteerauksesta eli runkojen katkaisukohtien määrittämisestä. Mies on kaatanut Pohjois-Savon metsiä yli neljännesvuosisadan.
”Tavoitteenani on, että metsänomistaja saa aina mahdollisimman hyvää tuloa metsästään.”
Kervisen mukaan kaadettavan puun laadutuksen perusteena on aina metsänomistajan ja metsäyhtiön tekemä puukauppasopimus. Siinä määritellään runkojen mittavaatimukset ja laatuominaisuudet. Ennen moton starttaamista metsäpalstalla, Kervinen selvittää vielä metsänomistajan tarkemmat toiveet metsässä työskentelyn osalta ja tekee silmämääräisen arvion hakattavalla kuviolla kasvavien puiden laadusta.
– Työn alkaessa siirrän metsäyhtiön järjestelmään viedyt apteeraustiedot moton tietokoneelle. Valmiiden asetusten perusteella kone pystyy määrittelemään automaattisesti rungon katkaisukohdat. Samalla kone mittaa ja kirjaa ylös puiden pituudet, tilavuudet ja läpimitat. Jos puiden laatu on hyvä, annan moton katkoa puut automaattisesti. Ongelmatilanteissa otan hakkuukouran manuaaliohjaukseen, Kervinen sanoo.
Tavoitteena tukkipuun määrän maksimointi
Moto ei pysty arvioimaan omatoimisesti runkojen laatupoikkeamia, joten kuskin pitää olla korjuussa tarkkana. Kervinen tarkastaa kaatovaiheessa rungon mahdolliset lahovauriot, lenkouden, mutkaisuuden ja kaksihaaraisuuden. Kokeneen motokuskin silmä on harjaantunut tehtävään, joten laadunvalvonta onnistuu nopeasti myös pimeässä ja lumipyryssä. Moton tehokas valaistus auttaa työssä.
Kokeneen motokuskin silmä on harjaantunut laadunvalvontaan, joten se onnistuu rivakasti myös pimeässä ja lumipyryssä. Moton tehokas valaistus auttaa työssä.
Kervinen arvioi silmämääräisesti jokaisen kaadettavan rungon. Harvennushakkuissa hän poimii metsästä huonoimmat yksilöt, jotta parhaimmat puut saavat jatkaa kasvuaan tukeiksi. Päätehakkuissa Kervisen tavoitteena on minimoida kuitupuun määrä ja saada aikaan mahdollisimman paljon laadukasta tukkipuuta.
– Pyrin kaatamaan rungon aina itsestä poispäin. Siten näen, onko puun tyvessä lahoa ja pystyn arvioimaan myös muut rungon laatuominaisuudet, kuten suoruuden. Tavoitteenani on, että metsänomistaja saa aina mahdollisimman hyvää tuloa metsästään, Kervinen kertoo.
Tasokas työnjälki viimeistelee laadun
Kervinen arvioi puun laatua tukkipuun laatuohjeiden ja kuitupuulle asetettujen minimivaatimusten perusteella. Ohjeistuksissa on hieman puulajikohtaisia eroja. Esimerkiksi mäntytukin läpimitan tulee olla vähintään 15 senttiä ja kuitupuun 6 senttiä, kuusitukin puolestaan 16 senttiä ja kuitupuun 7 senttiä. Mäntytukit jaetaan laatunsa puolesta a-, b- ja c-luokkiin. Runsas oksisto, paksut oksat ja erityisesti kuivaoksaisuus pudottavat männyn laatuluokkaa. Kuusessa runsaampikaan oksisto ei heikennä tukkipuun laatua.
– Metsänomistajan kannattaa valita tarkasti kullekin metsätyypille soveltuvimmat puulajit ja huolehtia metsämaan ravinteista. Näin saadaan varmemmin laadukasta tukkipuuta. Kuusikkomaille istutettu mänty ei menesty. Kaskimaalle kasvatetut kuusikot puolestaan voivat kärsiä usein boorin puutteesta ja lehtipuiden aiheuttamasta kiusasta. Tämä voi aiheuttaa kaksilatvaisuutta.
Kervinen painottaa, että saatavan puuaineksen laatuun vaikuttaa puun kasvuolosuhteiden lisäksi myös hakkuutyön jälki.
– Motokuskin pitää tukea puu katkomisvaiheessa esimerkiksi maahan tai renkaan päälle, jotta puu ei halkea. Varsinkin koivun runko vahingoittuu helposti. Pitämällä katkaisu- ja karsintaterät terävinä voidaan varmistaa laadukas työnjälki. Metsänomistaja voi vähentää hakkuuvaurioita huolehtimalla ennakkoraivauksesta. Kun tiheikkö ei estä motokuskia näkemästä puiden tyviä, sahausjälki on parempi eikä metsään jätettävään puustoon tule kolhuja, Kervinen vinkkaa.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä-lehdessä 4/2021
Teksti: Tuomas I. Lehtonen
Kuvat: Johanna Kokkola
