Suomen metsissä kasvaa vihreää kultaa yli sata miljoonaa kuutiota vuodessa. Merkittävä osa kasvusta tapahtuu aikoinaan ojitetuilla turvemailla.
Turvemailla tehdyillä metsätalouden toimilla on vaikutusta niin vesistöihin, puunkasvuun, hiilen sidontaan kuin ilmastonmuutokseenkin. Ratkaisu suometsien jatkohoitoon voi löytyä jatkuvasta kasvatuksesta.
Suomessa urakoitiin 1960–70-luvuilla soiden ojituksia, ja saatiin siten metsää kasvamaan myös sellaisille rämeille, joiden puusto oli ollut kitukasvuista tai jopa olematonta. Kansakunnan varallisuuden kasvun tueksi karttui uutta raaka-ainetta ja kauppatavaraa, mutta ojitusten merkitystä vesistöille ja ympäristölle ei vielä ymmärretty.
Jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti vähentää kunnostusojituksen tarvetta osalla kohteista, joskaan ei kaikkialla.
Suometsän uudistamistapa on kriittisen tärkeä ympäristön kannalta. Talousmetsässä ei voi sivuuttaa metsänomistajan tuloa, mutta ympäristövaikutukset pitää huomioida. Yhtälö on kuitenkin ratkaistavissa. Nyt sekä metsätieteiden että metsätalouden kiinnostuksen kohteena on suometsien tulevaisuus jatkuvan kasvatuksen keinoin.
Stora Enson metsänhoitopäällikkö Kari Kuusniemen ja metsänhoidon asiantuntija Piia Mikkosen mukaan nyt halutaan selvittää ja saada kokemuksia siitä, voidaanko jatkuvan kasvatuksen avulla ratkaista kaksi suometsien käsittelyn suurinta ongelmaa. Kun suometsissä työskennellään, uhkana on yhtäältä ravinteiden huuhtoutuminen alapuolisiin vesistöihin ja toisaalta jopa ilmaston lämpenemisen edistäminen, jos turve pääsee maatumaan hallitsemattomasti.
Mikkonen sanoo, että turvesoiden ojittaminen on koko metsätalouden huonon vesistömaineen takana. 1960-luvun jälkeen etenkin Suomessa on tehty erittäin paljon turvemaihin kohdistuvaa tutkimustyötä.
– Suoluonnon ennallistamista ja vesiensuojelutoimia turvemailla on tehty kolmen vuosikymmenen ajan. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä tulee ottaa sellaisenaan tai soveltaen käyttöön turvemaiden metsänhoidossa jo opitun rinnalle, Mikkonen sanoo.
Uutta tietoa viedään käytännön toimenpiteisiin jatkuvasti: ojitukset ovat vähentyneet, ja kaivuukatkot, lietekuopat sekä suodatuskentät ovat olleet jo vuosien ajan tuttuja toimenpiteitä, joilla edistetään vesistöjen suojelua. Kuusniemen mukaan hyvin suunniteltu ja toteutettu kunnostusojitus on monilla kohteilla nykyisinkin hyvin käyttökelpoinen metsän kasvatuksen toimenpide.
– Jatkuvalla kasvatuksella voidaan mahdollisesti vähentää kunnostusojituksen tarvetta osalla kohteista, joskaan ei kaikkialla. Ratkaisut on tehtävä kohdekohtaisesti.
Pohjaveden korkeus
Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes sanoo, että suometsien käsittelytavan ratkaisee tulevaisuudessa yhä useammin paikallinen pohjaveden taso.
Lehdet muodostavat maatuessaan hyvän kasvualustan havupuille, jotka itävät ja kasvavat lehtikarikkeella.
– Jos ojitetaan liian syvälle, ravinteita voi huuhtoutua vesistöihin, mutta turve myös kuivuu ja maatuessaan vapauttaa hiilidioksidia ilmakehään. Jos pohjaveden pinta taas nousee liiaksi, turpeesta vapautuu hapettomassa maassa metaania, joka on hiilidioksidiakin haitallisempi kasvihuonekaasu ilmastolle, Remes kuvaa ongelmaa.
Hakkuiden vaikutus pohjaveden korkeuteen tunnetaan tarkasti. Remes pitää ihanteellisena tilanteena pohjaveden syvyyttä 30–40 sentissä. Tällöin puusto kasvaa hyvin, ja metsätalouden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset.
– Vesistöjen kannalta ongelmallisimpia ovat ohutturpeiset kohteet, joissa on paljon kivennäisaineita. Kun turve on maatunut ja veden pinta nousee, ravinteet lähtevät helposti liikkeelle.
Remes laskee, että jokainen hehtaarilta hakattu kymmenen kuutiometriä nostaa pohjaveden pintaa sentin. Avohakkuussa puun poisto 150 kuution verran voi nostaa veden pintaa 20 senttiä. Pintaveden noustessa metaanipäästöt kasvavat, sekä ravinteet ja orgaaninen hiili liukenevat vesistöihin.
Jos kasvavaa puustoa on noin 100 kuutiometriä hehtaarille, ne haihduttavat vettä riittävästi, jolloin ojituksen kunnostamiselle ei ole tarvetta ja pohjaveden korkeus säilyy hallinnassa.
Kasvaako puuta riittävästi?
Puustoa täytyy kuitenkin olla riittävästi sekä korjuuseen että pohjavettä haihduttamaan.
Kari Kuusniemi sanoo, että sadan kiintokuution jättäminen hehtaarille kannattavien poimintahakkuiden jälkeen on etenkin pohjoisessa tiukassa.
– Hieman metsäntuotosta tinkimällä jatkuvalle kasvatukselle sopivia kohteita löytyy lisää.
Taloudellinen tuotto ei ole kovin iso, mutta näissä kohteissa myös täysi uudistaminen istuttamalla olisi kannattamaton investointi, hän huomauttaa.
Hieman metsäntuotosta tinkimällä jatkuvalle kasvatukselle sopivia kohteita löytyy lisää.
Remes lisää, että jatkuva kasvatus vähentää maanmuokkauksen ja perkuun tarvetta, mikä parantaa osaltaan kannattavuutta pitkässä juoksussa.
Kunnostusojituksia voi välttää tukemalla kasvua tuhkalannoituksella. Se tukee etenkin lehtipuiden nopeaa kasvua.
– Lehdet muodostavat maatuessaan hyvän kasvualustan havupuille, jotka itävät ja kasvavat lehtikarikkeella, Remes antaa vinkin luontaiselle uudistumiselle.
Helpointa jatkuva kasvatus on Remeksen mukaan rahkasammalpeitteisillä palstoilla, joissa luontainen taimettuminen onnistuu hyvin. Mustikka- ja ruohoturvekankaat ovat otollisia etenkin kuusimetsille. Karhunsammal- ja varputurvekankailla luontainen uudistaminen on kuitenkin erittäin hidasta, jolloin palstalla täytyy turvautua maan muokkaamiseen.
Remeksen mukaan kannattaakin nostaa kaikki hyväksi koetut menetelmät pöydälle. Silloin jatkuvapeitteinen kasvatus usein tarkoittaa myös siemenpuita tai kaistalehakkuita, jotta luontaista taimettumista tapahtuisi.
– Jos jatkuvasta kasvatuksesta pidetään puritaanisesti kiinni ja vain puustoa käsitellään ilman maanmuokkausta, silloin kohteet rajautuvat pääosin mustikka- ja puolukkaturvekankaille sekä ruohoturvekankaille.
Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole olemassa
Suometsien rakenne on muuttunut vuosikymmenten aikana ja on tänä päivänä merkittävästi kuivempi kuin aiemmat vedenvaivaamat suometsät.
Miten jatkuvan kasvatuksen edellytyksiä voi selvittää? Katsomalla maahan. Kuusniemi sanoo, että orastavat taimet kertovat hyvää jatkuvan kasvatuksen edellytyksistä. Todennäköisesti maata joutuu kuitenkin muokkaamaan laikuttamalla.
– Siemen itää rahkasammaleen päällä kosteuden ja lämmön ansiosta, mutta kuivumisen myötä maapohja on voinut muuttua varvikkoiseksi. Siksi usein vaaditaan maanmuokkausta, jotta puusto lähtee uudistumaan luontaisesti, Mikkonen huomauttaa.
Hän kannustaa miettimään metsänhoitoa kokonaisuutena, ei vain palsta kerrallaan.
– Etsitään metsästä ne alueet, joissa jaksollinen kasvatus on kannattavinta, ja vältetään äärimmäisiä vesijärjestelyitä siellä, missä ravinteiden huuhtoutuminen on riski eikä investointi tulisi muutenkaan tuottamaan.
Tuoreimmat digityökalut auttavat metsänhoitotöiden suunnittelussa kestävästi sekä vesistöjen että ilmaston kannalta. Suunnittelussa apuna ovat tarvittaessa myös Stora Enson metsäasiantuntijat.
– Suomi on maailman kärkimaita metsien hoidossa ja tutkimustyön viemisessä käytännön toimintaan. Taitoa käyttää jatkuvaa kasvatusta siihen soveltuvissa kohteissa voi pitää tunnustuksena koko metsäalalle, Mikkonen sanoo.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä-lehdessä 3/2021
Teksti: Juha-Pekka Honkanen
Kuvat: Petri Volanen / Vastavalo.net ja Yrjö Huusko / Vastavalo.net
Suomen päivitetyn FSC®-standardin käyttöönotto lähestyy
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
