Turvemaiden taloudellinen tuotto on jatkuvassa kasvatuksessa lähes sama kuin jaksollisessa kasvatuksessakin, sen sijaan kärsivällisyyttä vaaditaan enemmän. Isoja plussia ovat taimiston hyvä uudistuminen, vesien suojelu ja se, ettei hiili karkaile taivaalle.
Vuoteen 2014 saakka jatkuva kasvatus oli laissa kielletty. Metsälain muuttuminen kymmenen vuotta sitten mahdollisti jatkuvan kasvatuksen, metsänhoitoasiantuntija Piia Mikkonen kertoo. Siitä lähtien Stora Ensossa on kehitetty osaamista, tarjottu jatkuvan kasvatuksen puukauppapalveluita ja koulutettu yrittäjiä hakkuutyöhön jatkuvan kasvatuksen leimikoissa. ”Meille jatkuva kasvatus on yksi metsänkäsittelytapa muiden joukossa.”
Arviolta noin viisi prosenttia Suomen hakkuista toteutetaan nyt jatkuvan kasvatuksen menetelmillä.
Rehevät turvemaat taimettuvat hyvin
Jatkuvan kasvatuksen metsää hoidetaan niin, että kuviolla on koko ajan eri-ikäistä puustoa. Jatkuva kasvatus sopii parhaiten mustikkaturvekankaille. ”Rehevillä turvemailla on luontainen kyky uudistua hyvin”, Mikkonen kertoo.
Metsäasiantuntija voi silmämääräisesti nähdä alueen taimettumiskyvyn. Kun puusto on jo valmiiksi kerroksellista, jatkuva kasvatus on hyvin varteenotettava vaihtoehto.
Noin viidennes Suomen metsämaista on turvemaata. ”Turvemaita, joille jatkuva kasvatus voisi sopia välittömästi, on näistä noin kymmenen prosenttia.”
Rehevillä turvemailla puusto kehittyy usein luontaisesti monikerrokselliseksi. Tämä onkin kasvupaikan perusedellytys jatkuvan kasvatuksen menetelmälle.
Puu tottuu hiljalleen harvempaan asentoon
Jatkuvan kasvatuksen puusto hakataan lähes puolet harvemmaksi kuin perinteinen jaksollisen kasvatuksen harvennus. Näin metsän pohja saa valoa ja taimettuu.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuu tehdään metsän uudistumisen ehdoilla, Mikkonen kertoo. ”Kaikkia puuston kerroksia harvennetaan tasaisesti, mutta hakkuu painottuu tukkirunkoiseen kolmannen kerroksen puustoon eli päävaltapuun tukkirunkoihin.”
Ensimmäisellä hakkuukerralla hakataan varovasti noin kolmasosa puustosta pois. Tämä kasvattaa riskiä, että tuuli kaataa isot, järeät puut. Tuulelle herkille alueille jatkuva kasvatus sopii harvemmin.
Puusto tottuu harvempaan asentoon juuriston vahvistuessa. Samalla myrskytuulivahinkoriski pienenee.
Jatkuva kasvatus on kärsivällisen ihmisen puuhaa. ”Kestää noin viidestä kymmeneen vuotta, ennen kuin alueelle voidaan tehdä seuraava harvennushakkuu.”
Vesistöystävällinen tapa
Vesistöjen suojelemisen näkökulmasta jatkuva kasvatus on turvemailla järkevää. Jos puut hakataan avohakkuulla turvemaalta pois, puusto ei enää haihduta vettä ja pohjavesi kohteella nousee. On taloudellisesti kallista avata vanhoja ojia tai kaivaa uusia.
Veden liikkuessa ojia pitkin turpeesta liukenee ravinteita, typpeä ja kiintoainetta eli humusta. ”Ne kulkeutuvat usein lopulta rehevöittämään vesistöjä”, Mikkonen kertoo.
On keinoja torjua vesistöjen rehevöitymistä vesiensuojelurakenteilla, mutta jatkuvassa kasvatuksessa niitä ei välttämättä tarvita, sillä turvemaalla säilyy vettä haihduttavaa kerroksellista puustoa, eikä ojiin välttämättä tarvitse koskea. ”Se ei ole satavarma ratkaisu alueen vesistötalouden kunnossapidolle, mutta ainakin ojien perkaustarve pienenee rutkasti.”
Lue myös: Metsälannoitus hyödyttää kukkaroa ja ympäristöä »
Hiili ei karkaa taivaalle
Rehevillä turvemailla on yli 30 senttimetrin turvekerros, joka sitoo merkittävästi hiiltä maahan. Kivennäismailla ei ole samaa ilmiötä. ”Turve on tosi iso hiilivarasto. Noin 80 % kaikesta maaperän hiilestä on sitoutuneena turvemaihin”, Mikkonen kuvailee.
Avohakkuun seurauksena pohjavesi nousee hetkellisesti ennen ojitusta ylös, joten turvekerros joutuu toviksi veden valtaan. Tällöin ilmakehään pääsee hapettomasta turpeesta kasvihuonekaasuja. ”Pohjaveden pinnan laskiessa turvekerros joutuu taas kosketuksiin hapen kanssa, jolloin sitoutunut hiili vapautuu ilmaan”, selventää Mikkonen.
Prosessi jatkuu vielä vuosia avohakkuun jälkeenkin. Vasta uusi hyvin kasvava puusto ryhtyy käyttämään ilmaston hiilidioksidia ja sitoo sitä itseensä.
Jatkuvassa kasvatuksessa vedenpinta ei vaihtele rajusti. Puusto sitoo ja käyttää hiiltä jatkuvasti hyväkseen. ”Hiili pysyy paremmin turpeessa ja kasvavassa puustossa, eikä karkaa taivaalle.”
Lue myös: Turvemaiden metsänhoito vaatii suunnitelmallisuutta »
Vastuullinen valinta
Jatkuvan kasvatuksen haasteena on joidenkin kasvualueiden heikompi luontainen uudistuminen. Koivu ja mänty ovat valopuita, jotka eivät taimetu varjoisissa olosuhteissa. Kuusi on puolestaan varjopuu. ”Kuusen kasvatus kangasmailla on jatkuvasti riskialttiimpaa lisääntyneiden hyönteistuhojen ja kiihtyvän ilmastonmuutoksen takia”, Mikkonen kertoo.
Rehevillä turvemailla kuusen kasvatus on tulevaisuudessa varmempaa tasaisemman kosteuden vuoksi. Turvemailla esiintyy yleisesti ravinnepuutoksia, joita voidaan korjata tuhkalannoituksin. Tuhkalannoitus sopii hyvin myös jatkuvan kasvatuksen turvemaakohteille.
Jatkuvassa kasvatuksessa ei lipsuta monimuotoisuuden toimenpiteistä vaan myös vanhaa puustoa säästetään, kuten säästöpuuryhmiä, lahopuuta ja tekopökkelöitä.
Pitkän aikavälin tutkimusta jatkuvan kasvatuksen pidempiaikaisista vaikutuksista ei vielä ole kertynyt. ”Kiinnostus turvemaiden ympäristöystävällistä ja vastuullista metsänkäsittelytapaa kohtaan on kuitenkin hiljalleen kasvanut”, Mikkonen paljastaa. ”Kannattaa rohkeasti kysyä lisää metsäasiantuntijoilta – toki jatkuvaa kasvatusta voi kokeilla muuallakin kuin turvemailla!”
Metsäasiantuntija voi silmämääräisesti nähdä alueen taimettumiskyvyn. Kun puusto on jo valmiiksi kerroksellista, jatkuva kasvatus on varsin varteenotettava vaihtoehto.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 2/2024 >>
Teksti: Noora Valkila
Kuva: Adobe Stock