Tuottava talousmetsä voi olla myös monimuotoinen ja hyvinvoiva. Seuraavilla luonnonhoidollisilla toimenpiteillä voi kohentaa metsän biodiversiteettiä.
1. Suo rauha pesinnälle
Useat lintulajit pesivät lehtipuuvaltaisissa metsissä, joissa lehvästö tarjoaa suojaa ja hyönteisravintoa on runsaasti saatavissa. Useimpien lintulajien pesintäajat ajoittuvat keväälle ja alkukesään. Siksi esimerkiksi Stora Enso ei tee hakkuita rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä 15.4.–31.7. välisenä aikana.
”Pesimäaikoina harvennus- ja päätehakkuita on syytä rajoittaa erityisesti lehtipuumetsissä, kuten lehdoissa. Näin linnut saavat pesimärauhan”, Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Siitonen sanoo.
2. Säilytä maalahopuut ehjinä
Metsässä tarvitaan myös maalahopuita, jotka toimivat hiilivarastoina ja tarjoavat elinympäristön aivan omanlaiselle eliölajistolle. Maatuessaan lahopuu lisää humusta, pidättää kosteutta ja parantaa luontaista taimettumista.
Puun lahoamisasteesta ja paikan aurinkoisuudesta tai varjoisuudesta riippuen maalahopuussa viihtyvät epifyyttiset jäkälä- ja sammallajistot, lahottajasienet sekä useat hyönteisryhmät kaksisiipisistä kovakuoriaisiin ja pistiäisiin.
”Metsän lahopuujatkumossa tulisi olla eri lahoamisvaiheessa olevia puita, jotka edustavat eri puulajeja ja ovat järeydeltään erilaisia. Maalahopuun jättäminen on erittäin kustannustehokas luonnonhoitokeino. On tärkeää, että hakkuu ja maanmuokkaus eivät vahingoita lahopuita, sillä ehjän puun lahoamisprosessi kestää oleellisesti murskautunutta puuta pidempään”, Siitonen toteaa.
3. Jätä suojavyöhyke vesistöjen äärelle
Järvien, jokien ja purojen äärelle sijoittuvat puustoiset suojakaistat estävät metsämaan ravinteiden sekä humuksen huuhtoutumista vesistöihin ja vähentävät siten vesistöjen rehevöitymistä. Puuston viilentävä vaikutus parantaa myös puroissa elävien lohen ja taimenen poikasten elinolosuhteita kriittisinä ensimmäisinä elinvuosina.
Suojavyöhykkeillä on tärkeä merkitys lajien monimuotoisuuden näkökulmasta. Erityisesti purojen ja norojen varsilla sijaitsevat lehdot ja korpimaiset alueet ovat tärkeitä elinympäristöjä monille sammal-, jäkälä- ja putkilokasvilajeille, selkärangattomille eliöille sekä metsälinnuille. Metsäsertifioinneissa suojavyöhykkeen leveydeksi määritellään useimmiten 5–15 metriä.
”Ruotsissa tehty Silva-tutkimus osoitti, että jo viiden metrin puustoinen suojavyöhyke riittää estämään ravinteiden huuhtoutumisen. Lajien moninaisuuden kannalta tärkeän mikroilmaston säilymisen kannalta tarvittaisiin kuitenkin noin 30 metrin suojavyöhyke. Mitä leveämmäksi vyöhyke pystytään jättämään, sen parempi.”
Suojavyöhykkeellä ei lähtökohtaisesti tehdä taimikon varhaisperkausta, harvennusta eikä kasvatushakkuita. Uudistushakkuissa on mahdollista kaataa arvopuustoa, jos hakkuu pystytään toteuttamaan maanpintakerrosta ja pintakasvillisuutta vahingoittamatta.
4. Säästä pystylahopuut ja tee tekopökkelöitä
Kuolevat lehtipuupökkelöt ja kelottuneet kuuset ovat osa monimuotoista metsäympäristöä. Ne lahoavat pitkän ajan kuluessa ja tarjoavat ravintoa sekä otollisen elinympäristön hyvin erilaisille kasvi- ja eläinlajeille. Jopa 4 000–5 000 eliölajia, eli 25 prosenttia metsälajistostamme, on jossain elämänsä vaiheessa riippuvaisia lahopuista.
”Uudistushakkuissa säästettävät pystylahopuut toimivat pesäpuina kolopesijälinnuille, kuten tikoille ja tiaisille, sekä monille hyönteisille, esimerkiksi mesipistiäisille, erakkomehiläisille ja petopistiäisille. Eri lahoamisvaiheessa olevat pystylahopuut tarjoavat myös kasvualustan erilaisille lahottajalajeille”, Siitonen kertoo.
Jos metsässä ei luontaisesti ole pystylahopuita, voidaan niitä tehdä kasvatus- ja uudistushakkuiden yhteydessä katkaisemalla puu 2–5 metrin korkeudelta. 2–5 tekopökkelöä riittää metsähehtaaria kohden.
5. Luo pörriäisille elintilaa
Pölyttäjillä, kuten kimalaisilla, mehiläisillä, kukkakärpäsillä ja perhosilla, on suuri merkitys niin luonnon- kuin viljelykasvienkin sadontuotannolle, ekosysteemien toiminnalle ja luonnon monimuotoisuudelle.
Pölyttäjien elämää voi tukea suosimalla metsän monilajista puustoa, erityisesti lehtipuita ja pensaita, sekä jättämällä pölyttäjien suojaksi soveltuvia maa- ja lahopuita. Metsän paahteiset ja kallioiset laikut kannattaa jättää istuttamatta, lisäksi maan kulottamisella ja maanpinnan rikkomisella lisätään pölyttäjille sopivia pesäpaikkoja. Metsäteiden pientareet on syytä niittää vastaa kukkimisajan jälkeen.
6. Säästä suojatiheiköt taimikonhoitovaiheessa
Suojatiheiköllä tarkoitetaan vähintään 10 neliön kokoista, hoitamattomaksi jätettävää metsäaluetta. Sen puusto koostuu kuusista ja useammista lehtipuulajeista, esimerkiksi pihlajasta, lepästä ja katajasta. Suojatiheikkö tarjoaa metsäkanalinnuille ja nisäkkäille, kuten hirville, peuroille, kauriille ja jäniksille, suojan petoeläimiltä. Tiheikkö tarjoaa siellä lymyileville eläinlajeille myös ravintoa ja pesäpaikkoja.
”Suojatiheikköä nimitettiin aiemmin riistatiheiköksi, sillä tiheikön jättäminen nähtiin riistanhoidollisena toimenpiteenä. Suojatiheikkö todennäköisesti myös suojaa kanalintujen hautovia emoja ja myöhemmin poikasia saalistajilta”, Siitonen kertoo.
Taimikonhoitovaiheessa suojatiheikköjä pyritään jättämään kolme kappaletta jokaiselle metsähehtaarille metsän luontaiset edellytykset huomioiden. Näillä alueilla jätetään raivaussahatyöt sekä maanmuokkaus tekemättä ja annetaan kasvuston kasvaa monikerroksellisesti. Tiheikössä kasvaa parhaimmillaan erikokoista puustoa ja pensastoa.
7. Nosta puuston ikää säästöpuilla
Hakkuiden yhteydessä metsään jätetään säästöpuuryhmiä, joiden puusto saa aikanaan kuolla ja lahota metsään. Säästöpuiden ympärillä olevaa metsäaluetta ei hoideta, vaan sinne annetaan ajan kuluessa syntyä monikerroksista kasvustoa. Säästöpuut tuovat metsään moni-ikäisyyttä, lisäävät metsän lajikirjoa sekä tuovat monille eliölajeille tarpeellisia suoja- ja ruokailupaikkoja. Säästöpuuryhmät voidaan hyvin jättää sellaisiin metsänkohtiin, joiden hoitaminen olisi vaikeaa esimerkiksi haastavien maastonmuotojen vuoksi. Myös hyvin märät maastoalueet, kuten korvet, ovat erinomaisia säästöpuukohteita.
”Ideana on, että säästöpuut jätetään metsään pysyvästi. Ne saavat elää ensin täysimittaisen elinkaaren ja lahota sitten rauhassa. Vanhempi ja järeämpi puusto tarjoaa pesäpaikan monille uhanalaisille lajeille, kuten uhanalaisille epifyyttijäkälille ja suuria risupesiä rakentaville petolinnuille”, Siitonen sanoo.
8. Suosi sekapuustoisuutta
Metsän istutuksen jälkeen luonto täydentää taimikkoa eri puulajeilla. Jättämällä metsään taimikonhoito- ja harvennusvaiheessa sekapuustoa voidaan lisätä metsän lajikirjoa, edistää terveen metsän syntymistä, kohentaa metsän maisema-arvoja ja vähentää metsätuhoriskiä.
Sekapuustoisuuden syntymisen kannalta on olennaista, että pääpuulajin lisäksi metsään jätetään yli 20 prosenttia jotain muuta puulajia, yleensä lehtipuuta. Koivun ohella on tärkeää säästää myös taloudellisesti vähempiarvoisia puulajeja, kuten haapaa, pihlajia, raitapajuja ja harmaaleppiä.
”Kaikissa näissä puulajeissa elää erilaisiin ekologisiin ryhmiin kuuluvia lintu-, hyönteis- ja sienilajeja. Esimerkiksi pyy vaatii ruokailupuiksi leppiä, ja monet tikkalajit suosivat haapaa pesäpuulajina”, Siitonen sanoo.
9. Rauhoita petolintujen pesäpuut
Kotkat, kalasääski sekä monet pöllö- ja petolintulajit ovat vaateliaita pesäpuidensa osalta. Kun tukevaoksainen ja hyvän näkyvyyden lähiympäristöön tarjoava puu on löytynyt, petolintu pesii siinä pitkään. Pesäpuun ympäristö on syytä säästää metsähakkuiden yhteydessä, ja pesimä- ja poikasaikana linnuille on annettava pesimärauha.
Meri- ja maakotkan sekä kalasääsken pesäpuut ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Näiden lintujen pesäpuun ympäristö on rauhoitettava metsänhoitotoimenpiteiltä 50 metrin säteeltä, meri- ja maakotkan pesän ympäristö on rauhoitettava 1 000 metrin säteeltä ja kalasääsken 500 metrin säteellä.
”Pesäpuita voi olla hankala paikantaa. Erityisesti isompien ja uhanalaisempien petolintujen pesäpaikat ovat silti hyvin tiedossa, ja tieto niistä välittyy nopeasti myös metsänomistajille”, Siitonen kertoo.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 2/2023
Teksti: Tuomas I. Lehtonen
Kuva: Mika Ruottinen / Avalon
